Siirry suoraan sisältöön
Koti » Blogi » Yrityksen nimen keksiminen käytännössä

Yrityksen nimen keksiminen käytännössä

Yrityksen nimen keksiminen voi olla toisinaan haasteellista.

Yrityksen perustajan yksi haaste on yrityksen nimen keksiminen. Tosin monilla se on jo kirkkaana mielessä, mutta on myös paljon yrittäjiä, joille keksiminen on yksi pahimmista haasteista. Valinta on tärkeä, sillä nimen on annettava asiakkaille jonkinlainen mielikuva siitä, mitä yritys tekee tai millaista sen toiminta on. Toisinaan voi myös käydä niin, että vaikka keksii hyvän nimen, se onkin jo käytössä ja hyvä idea kuivuu kokoon.

Miten yrityksen nimen keksiminen etenee

Yksinkertaisimmillaan yrityksen nimessä on toimiala sekä yrittäjän nimi. Se ei välttämättä herätä mitään tunteita, mutta se toimii joka tilanteessa. Jos olet sananikkari, voit keksiä hyvinkin mielenkiintoisia vaihtoehtoja. Nimen on kuitenkin oltava sellainen, että asiakkaat muistavat sen helposti. Yrityksen nimestä pitäisi löytää jonkinlainen vihje sen toimialaan, jolloin nimi toimii huomattavasti paremmin. Eikä tämä ole kaikkea vaan nimen on toimittava myös graafisessa materiaalissa sekä verkkonäkyvyydessä.

Nykyään ei voi nimeä enää miettiä pelkästään nimenä vaan on myös muistettava, että verkkonäkyvyys on saatava haltuun. Suunnitellusta nimestä on tarkistettava, onko se verkkotunnuksena mahdollista ottaa käyttöön. Nimestä voi myös tehdä hakuja, jolloin näkee, onko se mahdollisesti muussa käytössä ja varsinkin se, millaisessa. Kaiken lisäksi graafinen materiaali on saatavat sopimaan valitulle nimelle.

Tulevaisuus vaikuttaa

Yritysten nimissä näkyy hyvin usein jopa paikkakunta, mutta silloin on mietittävä, miten aikoo edetä ja mikä on tulevaisuus esimerkiksi viiden vuoden kuluttua. Jos haaveissa on laajentua, on ehkä parempi jättää paikkakunnat pois. Monesti yrityksen nimi voi olla hyvä Suomessa, mutta jos aikoo markkinoida tuotteita tai palveluja ulkomaille, voi nimessä olla valtakielellä eli englanniksi jokin kielteinen vaikutus. Helppoa ei miettiminen välttämättä ole, mutta hauskaa ainakin!

Avainsanat:
Tämä sivusto käyttää evästeitä taatakseen sinulle parhaan mahdollisen käyttäjäkokemuksen